Korjausvastuu jäi urakoitsijalle

Kosteusmittauksen perusteella maksajaksi rakennusliike

Iso kerrostalo valmistui v. 2015. Osakas vaati taloyhtiötä selvittämään, miksi hänen kylpyhuoneensa lattian reunalaatoista oli osa irti ja saumoja auki. Isännöitsijä tilasi kylpyhuoneeseen tarkastuksen, jonka yhteydessä arvioitiin myös rakenteiden kosteutta. Arvion perusteella voitiin todeta, että lattian betonilaatta ja seinien alaosat olivat märkiä.


Koska kysymyksessä oli rakennusliikkeen takuun piiriin kuuluva ongelma, ja taloyhtiöllä oli siten ns. näyttövelvollisuus rakennusliikkeelle, isännöitsijä tilasi kylpyhuoneen lattiaan virallisen eli sertifioidun porareikäkosteusmittauksen. Mittauksella todettiin lattian perusbetonin olevan märkä (Rh > 97,0 %) eli irtovesimärkä. Mittauksen yhteydessä havaittiin myös seuraavaa: Lattian vesieristeen kuivakalvopaksuudeksi mitattiin 0,40 mm. Valmistajan ilmoituksen mukaan kuivakalvopaksuuden on oltava lattiassa vähintään 0,5 – 0,6 mm, tässä tapauksessa alitus on vähintään 20 %. Taloyhtiö totesi, että näyttövelvollisuus on täytetty ja että korjausvastuu on rakennusliikkeellä, koska rakentajan 10-vuotistakuu on voimassa. Nyt taloyhtiö harkitsee rakennuksen kaikkien märkätilojen kosteusmittauksia.

Kosteusmittausraportti (pdf)
Share by: